sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Matkapuhelin päihittää työn ja parisuhteen - tietokone tärkeämpi kuin oma lapsi..

Tämän kurssin aikana on tullut tarkemmin seurattua lehtien kirjoittelua liittyen tietokoneisiin ja matkapuhelimiin ja viime viikon aikana kaksi kirjoitusta Aamulehdessä pysäyttivät miettimään, mihin olemme ajautumassa..

Toinen jutuista otsikoitiin "matkapuhelin päihittää työn ja parisuhteen" (Aamulehti 26.2.2015, A10). Suomi 2014 -kulutus ja elämäntapa -tutkimus tehtiin Turun Yliopiston tutkimuksena postikyselynä ja siihen kertyi vastauksia 1351. Ihmissuhteet ja perhe olivat onneksi vielä säilyttäneet ihmisten mielissä tärkeimmän sijan, mutta työn ja parisuhteen matkapuhelin sitten jo päihittikin!

Mistä tämä kertoo tai pitäisikö siitä olla huolissaan? Minkälaisen kuvan me aikuiset lapsillemme välitämme tässä asiassa? Tutustuttuani tutkimukseen tarkemmin huomasin, että otsikon takaa löytyi kysymyksenasetteluun liittyviä asioita, jotka olivat osaltaan selittämässä tätä tulosta. Kyselyssä nimittäin kartoitettiin sitä, mitä kulutustavaroita, asioita ja arvoja suomalaiset pitivät välttämättöminä omassa elämässään, ei tärkeimpinä.

Matkapuhelin nousi korkeimmalle sijalle kulutushyödykkeiden sarjassa ja asiapuolella taas perhe, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Kysymys "pärjäisitkö ilman matkapuhelinta" saisi varmasti jokaiselta vastauksen ei tai ainakin että se olisi todella vaikeaa. Löytyyhän siitä tätä nykyä lähes kaikki itselle tarpeellinen tieto sekä tallennettuna että etsittävissä. Avioerojen ja lisääntyneen yksinelämisen myötä taas kysymys "pärjäisitkö ilman parisuhdetta" ei ehkä saisikaan automaattisesti vastausta ei. Eli tutkimuksen kysymyksenasettelu selittää osin tuloksia.

Mutta kyllä se silti herättäli. Se, että matkapuhelin käyttö on nykyää sosiaalisesti sallittua lähes tilanteessa kuin tilanteessa ei tunnu hyvältä. Hiihtolomalla uusperheeni mennessä yhdessä illalla ulos syömään mennessä sain tämän huomata taas kerran. Miten voi olla niin, että on aivan normaalia näprätä kännykkää ja päivittää facebookia eikä keskittyä ollenkaan pöydässä istuviin muihin ihmisiin ja osallistua keskusteluun?! Tai se, että lähes päivittäin näkee kaupan kassalla ihmisiä, jotka samalla kun maksavat ostoksia puhevat kännykkään? Olisiko se tarpeeksi herättävää, jos kassalla työskentelevä henkilö ei suostuisikaan rahastamaan ennenkuin asiakas on siihen keskittynyt?

"Tietokone on tärkeämpi kuin oma lapsi" (Aamulehti 28.2.2015, B4) kolahti ehkä vähän myös omaan nilkkaan. Herättelevän kirjoituksen oli kirjoittanut Tiina Keskinen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka oli ilmeisesti oppilaidensa kanssa asiaa koulussa pohtinut. Nykyään lähes kaikki arkielämän asiat hoidetaan tietokoneen välityksellä sekä töissä että kotona. Välillä ihan kyllästymiseen saakka! Varmasti jokainen vanhempi on näiden asioiden hoidon keskellä ohittanut lapsen kysymyksen ja keskittynyt vain omaan kesken olevaan hommaansa. Jutun mukaan nuoret olivat huolissaan siitä, että aikuisten netissä roikkuminen saa aikaan sen, että heidän huomiotaan on vaikea saada, yhteiset tekemiset ovat jääneet arjesta pois ja yksi poika sanoi tapaavansa äitiään lähinnä facessa!!

Näiden kahden kirjoituksen myötä aloin itse vielä kriittisemmin pohtia sitä, missä roolissa tietokoneita, tabletteja ja älykännyköitä pitäisi sitten koulussa käyttää. Nähdäänkö niiden arvo välineellisenä vai jonakin enemmän? Ovatko ne niinkuin kynä, kumi, viivotin ja laskin eli tavaroita, joita tarvitaan oppimisen välineenä? Miten säilyttää kouluissa niiden rinnalla sosiaalisuus ja yhteinen oppimiskokemusten jakaminen kuitenkin kaikkein tärkeimpänä asiana?

Huoleni on mielestäni aiheellinen, sillä tunnen ihmisen, joka hallitsee täydellisesti sähköisen maailman "härpäkkeineen" ja siihen hän on myös koulutuksensa saanut. Ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä häneltä kuitenkin puuttuu paljon niissä vaadittavia taitoja. Niitä ei opita koneiden maailmassa, vaikka olisi kuinka "sosiaalisesti" aktiivinen eri foorumeilla. Ne vaativat harjoittelua oikeiden ihmisten kanssa oikeassa elämässä ja oikeissa kontekteissa. Omat poikani ovat juuri hakemassa kesätöitä ensimmäistä kertaa elämässään ja luottavat sähköpostiviestin voimaan. Äitinä olen heitä ohjeistanut, että paras mahdollisuus kesätöitä on saada, että itse henkilökohtaisesti käy niitä kysymässä. Henkilökohtainen ihmisen kohtaaminen ei tule koskaan korvaavaan koneen välittämää viestiä, onneksi.

Ajauduinko harhareitille tässä blogikirjoituksessa.. Liittyvätkö nämä mitenkään erilaisiin oppimisympäristöihin? Mielestäni liittyvät. Kännyköiden, tablettien ja läppäreiden maailma tulee tutuksi nykysukupolvelle jo lähes äidinmaidossa, joten he eivät tule niitä koskaan kyseenalaistamaan. Niinpä meidän kasvattajina ja opettajina on pidettävä huoli siitä, että vaikka ne tulevat olemaan osa oppimista - ja hyvä niin - ne eivät kuitenkaan syrjäytä lasten ja nuorten kasvattamista sosiaalisiksi ja toisensa huomioonottaviksi aikuisiksi.

Sunnuntaiaamun ajatuksin - Päivi Vihottula


maanantai 23. helmikuuta 2015

Mediataidoista ja teknisestä osaamisesta koulussa

Hienoa, tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen, avoimet verkko-oppimisympäristöt sekä sosiaalinen media ovat valloittaneet opetuksen! Myös opettajankoulutus toivottavasti seuraa aikaansa ja opettajilla on pian sekä teoreettista tietoa että käytännön osaamista hyödyntää näitä moderneja opetuksen välineitä, sekä uskallusta kokeilla opetusta uusissa oppimisympäristöissä.

Opetuksessa suurempi ryhmä toimijoista koostuu kuitenkin niistä oppijoista. Niistä nerokkaista ja näppäristä lapsista ja nuorista, diginatiiveista, jotka ovat syntyneet älypuhelin kourassa ja oppineet jo vuoden ikäisenä photoshoppaamaan omat syntymäpäiväkuvansa isin sylissä napottaen.

Me aikuiset tuskailemme uutis- ja sähköpostitulvassa. Ja kun koko ajan se nettikin pätkii! Ja miksei nyt kone näytäkään sitä johtajan lähettämää artikkelia? Parempi tulostaa kaikki postit (ja samalla 3 tyhjää arkkia pelkillä alareunan viitemerkinnöillä) ja lähettää kommentit johtajalle sisäisessä etanapostissa.

Tuoreen EU-raportin mukaan oikeasti lapset ja nuoret eivät kuitenkaan käytä tekniikkaa ja lue medioita erityisen älykkäästi. He vastaanottavat sen suoltamaa virtaa tarkastelematta sisältöä lainkaan kriittisesti. Myös lapset ja nuoret, samoin kuin me aikuiset nykyään, luemme joka päivä hirveän paljon erilaista informaatiota sosiaalisen median ja uutispalvelujen päivittyvien syötteiden kautta. Me aikuiset luemme ehkä hitaammin, mutta osaamme samalla keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Lapset ja nuoret eivät ehkä osaa.

Lasten ja nuorten tärkeät mediataidot liittyvät vuorovaikutukseen, sisältöjen kriittiseen tulkintaan, turvaikärajojen ja muiden sääntöjen noudattamiseen ja ymmärtämiseen, mutta myös toisaalta oman äänen ja luovuuden löytämiseen medioiden maailmassa. Jokaisella tulisi olla kyky ymmärtää faktan ja fiktion erot sekä suhtautua kriittisesti lukemaansa ja näkemäänsä. Internetissä törmää kauheisiinkin asioihin, ja jos niitä ei osaa käsitellä, kärsivät suhteellisuudentaju, mielenterveys sekä luottamus toisiin ihmisiin. Tämän takia tulee myös ymmärtää sääntöjen ja ikärajojen merkitys.

Toisaalta säännöt koskevat myös omia oikeuksiakin: tulee tietää, mitä tapahtuu, kun internetissä jakaa ottamiaan kuvia ja tekemiään materiaaleja. Tietoturva, tekijänoikeudet ja yksityisyydensuoja eivät kuitenkaan ole lapsille ja nuorille helppoja asioita, vaan liian usein asioita ”kokeillaan” ja rajoja koetellaan ajattelematta seurauksia.

Luovuus ja esteettisyys olisivat lapselle ja nuorelle hienoja taitoja omia mediasisältöjä luodessa, kuunnellessa ja katsellessa. Tänä päivänä omat videot, blogit, pelit ja muut mediasisällöt ovat portti erilaisiin yhteisöihin ja jopa työelämään, joten niiden merkitystä ei saa väheksyä sen lisäksi, että niiden avulla voidaan luoda ja muodostaa omaa minäkuvaa. Esimerkiksi blogeissa ja erilaisten yhteisöjen profiileissa toteutetaan ja välitetään omaa persoonaa. Niiden kautta pääsee keskustelemaan asioista samanhenkisten ihmisten kanssa ja voidaan oppia paljon uutta itsestä ja maailmasta.


Koulussa mediataidot olisi otettava osaksi kaikkien kouluaineiden opetusta. Lähtökohdaksi olisi kuitenkin otettava tekeminen ja opettelu, eikä näistä taidoista saarnaaminen. Oppilaiden tulisi saada kuvata videoita, luoda musiikkia, kirjoittaa tekstejä, pitää blogeja, luoda omia oppimisympäristöjä, kerätä tietoa ja somettaa yhdessä toisten kanssa, ja tehdä tätä kaikkea omista mielenkiinnonkohteista käsin. Opettajan tehtävänä olisi samaan aikaan huolehtia siitä, että oppilaat tiedostavat asioiden ja ilmiöiden monet puolet ja mahdollisesti ottavat myös omassa tekemisessään niihin kantaa.

Erityisesti toivoisin, että oppilaiden todelliseen tekniseen osaamiseen kiinnitettäisiin huomiota. Jos jotkut oppilaat ovat käyttäneet paljon erilaisia laitteita ja ymmärtävät niiden toimintaa, se ei lainkaan tarkoita sitä, että suurin osa oppilaista ymmärtäisi. Lapset ja nuoret ovat osaamisessaan hyvinkin eriarvoisessa asemassa. Jokaisen vanhemmillakin on aivan erilaiset tasot paitsi hankkia erilaisia laitteita, myös opastaa lasta niiden käytössä. Siis osaaminen pitää tarjota koulussa. Kaikkien oppilaiden pitäisi tuntea puhelinten, soittimien, pelikonsoleiden ja tietokoneiden peruskäyttö ja –toiminta. 

Tällä hetkellä esimerkiksi sukupuolten välillä on selkeää eroa osaamisessa. Vai haluammeko, että vielä tulevaisuudessakin kaikki naiset ovat työpaikalla kädet ilmassa, kun tulostin imaisee paperitukoksen sisuksiinsa? Sitä(kin) se eriarvoinen osaaminen tarkoittaa käytännössä.


Anni Lukkarinen

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Webinaari



ITK WEBINAARI

Seuraava Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksen tukena järjestetään 15.-17.4.2015 Hämeenlinnassa. Tänä vuonna 25. kertaa ITK:n järjestämään konferenssiin odotetaan 1500 osallistujaa pohtimaan aihetta Miten soveltaa opetusteknologiaa tukemaan ja auttamaan oppijoita tavoitteidensa saavuttamisessa?

ITK:n webinaarit sisältävät paljon ajankohtaista tvt-tietoutta sekä myös käytännöllisiä ohjeita niiden käytöstä. ITK:n nettisivuilla tutustuin viime vuoden webinaareihin, joita oli vapaasti katsottavissa. Esimerkkiaiheina MOOC ja niiden lisäarvopalvelut (27.3.2014) ja Koulutuksen pilviväylä (20.3.2014) Ensiaskeleita helppokäyttöisiin lisätyn todellisuuden tuotantovälineisiin (26.3.2013).

MOOC ja niiden lisäarvopalvelu -webinaarissa luennoi Harri Ketamo, vanhempi tutkija, Satakunnan ammattikorkeakoulusta, hän on toiminut myös pelituottajana (SKILLPIXELS, SmartKidMaths).  Hän pohti mihin suuntaan yliopistojen ja korkeakoulujen pitäisi lähteä. Hänen mukaansa MOOC:n tavoite on tuottaa kokonaisuuksia mahdollisimman isoille ryhmille, jopa 200 000.

Hänen mukaansa oppiminen verkossa on menossa samaan suuntaan kuin pelien tuottaminen. Aluksi hän kertoo pelintuottajien (AppStore) ja musiikin ja elokuvien tuottajien (NetFlix) toimintatavoista, joissa jakelun arvoketju on muuttunut. Siinä pelin tuottaja on tullut lähemmäksi kuluttajaa. Kuluttajien käyttäytymistä tutkitaan ja sen mukaan tarjontaa muutetaan. Pienillä tuottajatiimillä on mahdollisuus kehittää tarjontaa valmiille alustoille ja itse hoitaa markkinointi.

MOOC-kurssit eivät ole hänen mukaansa vielä valmiita, mutta että ne on pakattu ja jaettu niin, että niihin voi osallistua mistä tahansa toistaiseksi ilmaiseksi, vain todistus maksaa. Isot yliopiston muodostavat omia MOOC:ja, joissa yksi opettaja keskittyy luennon ja videon tuottamiseen, kurssissa ei ole kirjatenttiä, vaan kurssin suorittamisessa on keskeistä ryhmätyöskentely, yksilötehtävät ja toisen opiskelijan tehtävän tarkastaminen. Peliala hyödyntää esim. Stanfordin yliopiston kursseja tietoturvakysymyksissä, joissa saatavilla on viimeisintä tietoa. Ketamon mukaan yliopistot ovat alkaneet hyväksyä MOOC-kursseja tutkintoihinsa (20%). Tämä hänen mukaansa uudistaa koulujen rakennetta ja rinnakkaisasetelmaa ja työmarkkinat arvostavat MOOC:a. Pelialalla verkossa suoritettu kurssi ilman todistusta voi olla yhtä tärkeä kuin paikanpäällä suoritettu tai maisterin paperit. Yliopistojen tavoite on houkutella uusia opiskelijoita tarjonnan avulla. Ketamo kysyy: onko MOOC lisäarvo yliopistolle vai päinvastoin.

Datan ympärillä on koko ilmiön arvo. MOOC – suorituksesta jää aina datajälki, joka on koulutuksen järjestäjälle tärkeä tieto. Siihen suunnataan mainontaa ja lisäkurssien tarjontaa. Keskimääräistä nopeammat ja lahjakkaammat pelinsuunnittelijat tulevat sitä kautta esille ja työllistyvät. MOOC voisi korvata sisäänpääsykokeen ja olisi tehokas väline löytää lahjakkaita opiskelijoita.

Ketamo tuo esille Satakunnan AMK:n projektin, jossa MOOC toimii välineenä lääkelaskujen opetuksessa. Sitä voi hyödyntää myös imagonrakentamisessa ja ennen kouluun hakua siellä voi testata oman osaamisensa, mikä voi rohkaista alalle hakua. Lääkelaskukoulutus on tehty englanninkielisenä. Tavoite on kehittää opetusvientiä maailmanlaajuisille alustoille kysynnän mukaan kohdennettuina kokonaisuuksina.

Pedagogisesti suuri kysymys on opiskelija, joka ei tunne omia osaamisen puutteitaan eikä tavoitteitaan. Ilman pohjatietoja ei voi jatkaa eteenpäin tai opiskelija valitse vain helppoja vaihtoehtoja ja välttelee ”lukkoja”. Näitä dropoutteja varten tarvitaan tutorointia. Siihen on kehitelty sovellus, jossa kuvataan eri väreillä opiskelijan taidot ja tietoaukot -skaalataan teknologian avulla. Näiden tietojen avulla kootaan ryhmiä, jonka jäsenet täydentävät toisiaan ja toimivat tutoreina.

Lopuksi hän esittelee OpenEdX.EU yhteisön kehittämistoimintaa eurooppalaiseksi brändiksi. Yhteistyössä ovat Aalto – yliopisto, Tampereen yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Siinä keskeisiä tavoitteita ovat ylläpidon suunnittelu, tavoitteena pedagogisesti hyvin rakennettu MOOC ja mitä lisäarvopalveluja voisi MOOC -teemaan liittyä.

http://www.itk.fi/2015/
Silja Korhonen

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tytön paras ystävä on tvt -taidot




Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus

Matleena Laakson kertomus omasta työurastaan tvt:n parissa oli loistava kannustuspuheenvuoro naisvaltaiselle kuulijakunnalle. Hän korosti tieto- ja viestintäteknologian merkitystä nykypäivänä ja erityisesti työmarkkinoilla sekä sen kehitysnäkymiä tulevaisuudessa. 

Positiivisella energialla hän avasi meille mahdollisuuksien arkun, antoi tilaisuuden kokeilla eri vaihtoehtoja ja korosti tiedon jakamista kaikkien käyttöön (slideshare/matleenalaakso). 

Matleena kannusti pitämään kirkkaana mielessä tavoitteen, valitsemaan valikoimasta siihen sopivan menetelmän.  Opetuksen on oltava relevanttia eli opetettava aine hyödyntää jo olemassa olevaa tvt –taitoa ja antaa uutta. Hän muistutti, että jatkuvasti tulee uusia ohjelmia, osa jää kokeilun asteelle, jne. Organisaatiossa ei ole pääosassa enää yksilöosaaminen vaan yhteisöllinen osaaminen, kulttuurillinen osaaminen.

Tiivistin kuulemani tähän: