Tämän kurssin aikana on tullut tarkemmin seurattua lehtien kirjoittelua liittyen tietokoneisiin ja matkapuhelimiin ja viime viikon aikana kaksi kirjoitusta Aamulehdessä pysäyttivät miettimään, mihin olemme ajautumassa..
Toinen jutuista otsikoitiin "matkapuhelin päihittää työn ja parisuhteen" (Aamulehti 26.2.2015, A10). Suomi 2014 -kulutus ja elämäntapa -tutkimus tehtiin Turun Yliopiston tutkimuksena postikyselynä ja siihen kertyi vastauksia 1351. Ihmissuhteet ja perhe olivat onneksi vielä säilyttäneet ihmisten mielissä tärkeimmän sijan, mutta työn ja parisuhteen matkapuhelin sitten jo päihittikin!
Mistä tämä kertoo tai pitäisikö siitä olla huolissaan? Minkälaisen kuvan me aikuiset lapsillemme välitämme tässä asiassa? Tutustuttuani tutkimukseen tarkemmin huomasin, että otsikon takaa löytyi kysymyksenasetteluun liittyviä asioita, jotka olivat osaltaan selittämässä tätä tulosta. Kyselyssä nimittäin kartoitettiin sitä, mitä kulutustavaroita, asioita ja arvoja suomalaiset pitivät välttämättöminä omassa elämässään, ei tärkeimpinä.
Matkapuhelin nousi korkeimmalle sijalle kulutushyödykkeiden sarjassa ja asiapuolella taas perhe, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Kysymys "pärjäisitkö ilman matkapuhelinta" saisi varmasti jokaiselta vastauksen ei tai ainakin että se olisi todella vaikeaa. Löytyyhän siitä tätä nykyä lähes kaikki itselle tarpeellinen tieto sekä tallennettuna että etsittävissä. Avioerojen ja lisääntyneen yksinelämisen myötä taas kysymys "pärjäisitkö ilman parisuhdetta" ei ehkä saisikaan automaattisesti vastausta ei. Eli tutkimuksen kysymyksenasettelu selittää osin tuloksia.
Mutta kyllä se silti herättäli. Se, että matkapuhelin käyttö on nykyää sosiaalisesti sallittua lähes tilanteessa kuin tilanteessa ei tunnu hyvältä. Hiihtolomalla uusperheeni mennessä yhdessä illalla ulos syömään mennessä sain tämän huomata taas kerran. Miten voi olla niin, että on aivan normaalia näprätä kännykkää ja päivittää facebookia eikä keskittyä ollenkaan pöydässä istuviin muihin ihmisiin ja osallistua keskusteluun?! Tai se, että lähes päivittäin näkee kaupan kassalla ihmisiä, jotka samalla kun maksavat ostoksia puhevat kännykkään? Olisiko se tarpeeksi herättävää, jos kassalla työskentelevä henkilö ei suostuisikaan rahastamaan ennenkuin asiakas on siihen keskittynyt?
"Tietokone on tärkeämpi kuin oma lapsi" (Aamulehti 28.2.2015, B4) kolahti ehkä vähän myös omaan nilkkaan. Herättelevän kirjoituksen oli kirjoittanut Tiina Keskinen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka oli ilmeisesti oppilaidensa kanssa asiaa koulussa pohtinut. Nykyään lähes kaikki arkielämän asiat hoidetaan tietokoneen välityksellä sekä töissä että kotona. Välillä ihan kyllästymiseen saakka! Varmasti jokainen vanhempi on näiden asioiden hoidon keskellä ohittanut lapsen kysymyksen ja keskittynyt vain omaan kesken olevaan hommaansa. Jutun mukaan nuoret olivat huolissaan siitä, että aikuisten netissä roikkuminen saa aikaan sen, että heidän huomiotaan on vaikea saada, yhteiset tekemiset ovat jääneet arjesta pois ja yksi poika sanoi tapaavansa äitiään lähinnä facessa!!
Näiden kahden kirjoituksen myötä aloin itse vielä kriittisemmin pohtia sitä, missä roolissa tietokoneita, tabletteja ja älykännyköitä pitäisi sitten koulussa käyttää. Nähdäänkö niiden arvo välineellisenä vai jonakin enemmän? Ovatko ne niinkuin kynä, kumi, viivotin ja laskin eli tavaroita, joita tarvitaan oppimisen välineenä? Miten säilyttää kouluissa niiden rinnalla sosiaalisuus ja yhteinen oppimiskokemusten jakaminen kuitenkin kaikkein tärkeimpänä asiana?
Huoleni on mielestäni aiheellinen, sillä tunnen ihmisen, joka hallitsee täydellisesti sähköisen maailman "härpäkkeineen" ja siihen hän on myös koulutuksensa saanut. Ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä häneltä kuitenkin puuttuu paljon niissä vaadittavia taitoja. Niitä ei opita koneiden maailmassa, vaikka olisi kuinka "sosiaalisesti" aktiivinen eri foorumeilla. Ne vaativat harjoittelua oikeiden ihmisten kanssa oikeassa elämässä ja oikeissa kontekteissa. Omat poikani ovat juuri hakemassa kesätöitä ensimmäistä kertaa elämässään ja luottavat sähköpostiviestin voimaan. Äitinä olen heitä ohjeistanut, että paras mahdollisuus kesätöitä on saada, että itse henkilökohtaisesti käy niitä kysymässä. Henkilökohtainen ihmisen kohtaaminen ei tule koskaan korvaavaan koneen välittämää viestiä, onneksi.
Ajauduinko harhareitille tässä blogikirjoituksessa.. Liittyvätkö nämä mitenkään erilaisiin oppimisympäristöihin? Mielestäni liittyvät. Kännyköiden, tablettien ja läppäreiden maailma tulee tutuksi nykysukupolvelle jo lähes äidinmaidossa, joten he eivät tule niitä koskaan kyseenalaistamaan. Niinpä meidän kasvattajina ja opettajina on pidettävä huoli siitä, että vaikka ne tulevat olemaan osa oppimista - ja hyvä niin - ne eivät kuitenkaan syrjäytä lasten ja nuorten kasvattamista sosiaalisiksi ja toisensa huomioonottaviksi aikuisiksi.
Sunnuntaiaamun ajatuksin - Päivi Vihottula
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
Mediataidoista ja teknisestä osaamisesta koulussa
Hienoa, tieto- ja
viestintätekniikan hyödyntäminen, avoimet verkko-oppimisympäristöt sekä
sosiaalinen media ovat valloittaneet opetuksen! Myös opettajankoulutus
toivottavasti seuraa aikaansa ja opettajilla on pian sekä teoreettista tietoa
että käytännön osaamista hyödyntää näitä moderneja opetuksen välineitä, sekä
uskallusta kokeilla opetusta uusissa oppimisympäristöissä.
Opetuksessa suurempi ryhmä toimijoista koostuu kuitenkin
niistä oppijoista. Niistä nerokkaista ja näppäristä lapsista ja nuorista,
diginatiiveista, jotka ovat syntyneet älypuhelin kourassa ja oppineet jo vuoden
ikäisenä photoshoppaamaan omat syntymäpäiväkuvansa isin sylissä napottaen.
Me aikuiset tuskailemme uutis- ja sähköpostitulvassa. Ja kun
koko ajan se nettikin pätkii! Ja miksei nyt kone näytäkään sitä johtajan
lähettämää artikkelia? Parempi tulostaa kaikki postit (ja samalla 3 tyhjää
arkkia pelkillä alareunan viitemerkinnöillä) ja lähettää kommentit johtajalle
sisäisessä etanapostissa.
Tuoreen EU-raportin mukaan oikeasti lapset ja nuoret eivät
kuitenkaan käytä tekniikkaa ja lue medioita erityisen älykkäästi. He vastaanottavat
sen suoltamaa virtaa tarkastelematta sisältöä lainkaan kriittisesti. Myös
lapset ja nuoret, samoin kuin me aikuiset nykyään, luemme joka päivä hirveän
paljon erilaista informaatiota sosiaalisen median ja uutispalvelujen päivittyvien
syötteiden kautta. Me aikuiset luemme ehkä hitaammin, mutta osaamme samalla
keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Lapset ja nuoret eivät ehkä osaa.
Lasten ja nuorten tärkeät mediataidot liittyvät
vuorovaikutukseen, sisältöjen kriittiseen tulkintaan, turvaikärajojen ja muiden
sääntöjen noudattamiseen ja ymmärtämiseen, mutta myös toisaalta oman äänen ja
luovuuden löytämiseen medioiden maailmassa. Jokaisella tulisi olla kyky
ymmärtää faktan ja fiktion erot sekä suhtautua kriittisesti lukemaansa ja
näkemäänsä. Internetissä törmää kauheisiinkin asioihin, ja jos niitä ei osaa
käsitellä, kärsivät suhteellisuudentaju, mielenterveys sekä luottamus toisiin
ihmisiin. Tämän takia tulee myös ymmärtää sääntöjen ja ikärajojen merkitys.
Toisaalta säännöt koskevat myös omia oikeuksiakin: tulee
tietää, mitä tapahtuu, kun internetissä jakaa ottamiaan kuvia ja tekemiään
materiaaleja. Tietoturva, tekijänoikeudet ja yksityisyydensuoja eivät
kuitenkaan ole lapsille ja nuorille helppoja asioita, vaan liian usein asioita ”kokeillaan”
ja rajoja koetellaan ajattelematta seurauksia.
Luovuus ja esteettisyys olisivat lapselle ja nuorelle
hienoja taitoja omia mediasisältöjä luodessa, kuunnellessa ja katsellessa. Tänä
päivänä omat videot, blogit, pelit ja muut mediasisällöt ovat portti erilaisiin
yhteisöihin ja jopa työelämään, joten niiden merkitystä ei saa väheksyä sen
lisäksi, että niiden avulla voidaan luoda ja muodostaa omaa minäkuvaa.
Esimerkiksi blogeissa ja erilaisten yhteisöjen profiileissa toteutetaan ja
välitetään omaa persoonaa. Niiden kautta pääsee keskustelemaan asioista samanhenkisten
ihmisten kanssa ja voidaan oppia paljon uutta itsestä ja maailmasta.
Koulussa mediataidot olisi otettava osaksi kaikkien
kouluaineiden opetusta. Lähtökohdaksi olisi kuitenkin otettava tekeminen ja
opettelu, eikä näistä taidoista saarnaaminen. Oppilaiden tulisi saada kuvata
videoita, luoda musiikkia, kirjoittaa tekstejä, pitää blogeja, luoda omia
oppimisympäristöjä, kerätä tietoa ja somettaa yhdessä toisten kanssa, ja tehdä
tätä kaikkea omista mielenkiinnonkohteista käsin. Opettajan tehtävänä olisi
samaan aikaan huolehtia siitä, että oppilaat tiedostavat asioiden ja ilmiöiden
monet puolet ja mahdollisesti ottavat myös omassa tekemisessään niihin kantaa.
Erityisesti toivoisin, että oppilaiden todelliseen tekniseen
osaamiseen kiinnitettäisiin huomiota. Jos jotkut oppilaat ovat käyttäneet
paljon erilaisia laitteita ja ymmärtävät niiden toimintaa, se ei lainkaan
tarkoita sitä, että suurin osa oppilaista ymmärtäisi. Lapset ja nuoret ovat
osaamisessaan hyvinkin eriarvoisessa asemassa. Jokaisen vanhemmillakin on aivan
erilaiset tasot paitsi hankkia erilaisia laitteita, myös opastaa lasta niiden
käytössä. Siis osaaminen pitää tarjota koulussa. Kaikkien oppilaiden pitäisi
tuntea puhelinten, soittimien, pelikonsoleiden ja tietokoneiden peruskäyttö ja –toiminta.
Tällä hetkellä esimerkiksi sukupuolten välillä on selkeää eroa osaamisessa. Vai haluammeko, että vielä tulevaisuudessakin kaikki naiset
ovat työpaikalla kädet ilmassa, kun tulostin imaisee paperitukoksen sisuksiinsa?
Sitä(kin) se eriarvoinen osaaminen tarkoittaa käytännössä.
Anni Lukkarinen
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Webinaari
ITK WEBINAARI
Seuraava Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksen
tukena järjestetään 15.-17.4.2015 Hämeenlinnassa. Tänä vuonna 25. kertaa ITK:n
järjestämään konferenssiin odotetaan 1500 osallistujaa pohtimaan aihetta Miten
soveltaa opetusteknologiaa tukemaan ja auttamaan oppijoita tavoitteidensa
saavuttamisessa?
ITK:n webinaarit sisältävät paljon
ajankohtaista tvt-tietoutta sekä myös käytännöllisiä ohjeita niiden käytöstä. ITK:n nettisivuilla tutustuin viime
vuoden webinaareihin, joita oli vapaasti katsottavissa. Esimerkkiaiheina MOOC ja niiden lisäarvopalvelut (27.3.2014) ja Koulutuksen pilviväylä (20.3.2014) Ensiaskeleita helppokäyttöisiin lisätyn
todellisuuden tuotantovälineisiin (26.3.2013).
MOOC ja niiden lisäarvopalvelu -webinaarissa luennoi Harri Ketamo,
vanhempi tutkija, Satakunnan ammattikorkeakoulusta, hän on toiminut myös
pelituottajana (SKILLPIXELS, SmartKidMaths).
Hän pohti mihin suuntaan yliopistojen ja korkeakoulujen pitäisi lähteä.
Hänen mukaansa MOOC:n tavoite on tuottaa kokonaisuuksia mahdollisimman isoille
ryhmille, jopa 200 000.
Hänen mukaansa
oppiminen verkossa on menossa samaan suuntaan kuin pelien tuottaminen. Aluksi
hän kertoo pelintuottajien (AppStore) ja musiikin ja elokuvien tuottajien
(NetFlix) toimintatavoista, joissa jakelun arvoketju on muuttunut. Siinä pelin
tuottaja on tullut lähemmäksi kuluttajaa. Kuluttajien käyttäytymistä tutkitaan ja
sen mukaan tarjontaa muutetaan. Pienillä tuottajatiimillä on mahdollisuus
kehittää tarjontaa valmiille alustoille ja itse hoitaa markkinointi.
MOOC-kurssit
eivät ole hänen mukaansa vielä valmiita, mutta että ne on pakattu ja jaettu
niin, että niihin voi osallistua mistä tahansa toistaiseksi ilmaiseksi, vain
todistus maksaa. Isot yliopiston muodostavat omia MOOC:ja, joissa yksi opettaja
keskittyy luennon ja videon tuottamiseen, kurssissa ei ole kirjatenttiä, vaan
kurssin suorittamisessa on keskeistä ryhmätyöskentely, yksilötehtävät ja toisen
opiskelijan tehtävän tarkastaminen. Peliala hyödyntää esim. Stanfordin
yliopiston kursseja tietoturvakysymyksissä, joissa saatavilla on viimeisintä tietoa.
Ketamon mukaan yliopistot ovat alkaneet hyväksyä MOOC-kursseja tutkintoihinsa
(20%). Tämä hänen mukaansa uudistaa koulujen rakennetta ja rinnakkaisasetelmaa
ja työmarkkinat arvostavat MOOC:a. Pelialalla verkossa suoritettu kurssi ilman
todistusta voi olla yhtä tärkeä kuin paikanpäällä suoritettu tai maisterin
paperit. Yliopistojen tavoite on houkutella uusia opiskelijoita tarjonnan
avulla. Ketamo kysyy: onko MOOC lisäarvo yliopistolle vai päinvastoin.
Datan
ympärillä on koko ilmiön arvo. MOOC – suorituksesta jää aina datajälki, joka on
koulutuksen järjestäjälle tärkeä tieto. Siihen suunnataan mainontaa ja
lisäkurssien tarjontaa. Keskimääräistä nopeammat ja lahjakkaammat
pelinsuunnittelijat tulevat sitä kautta esille ja työllistyvät. MOOC voisi korvata
sisäänpääsykokeen ja olisi tehokas väline löytää lahjakkaita opiskelijoita.
Ketamo tuo
esille Satakunnan AMK:n projektin, jossa MOOC toimii välineenä lääkelaskujen
opetuksessa. Sitä voi hyödyntää myös imagonrakentamisessa ja ennen kouluun
hakua siellä voi testata oman osaamisensa, mikä voi rohkaista alalle hakua. Lääkelaskukoulutus
on tehty englanninkielisenä. Tavoite on kehittää opetusvientiä maailmanlaajuisille
alustoille kysynnän mukaan kohdennettuina kokonaisuuksina.
Pedagogisesti
suuri kysymys on opiskelija, joka ei tunne omia osaamisen puutteitaan eikä
tavoitteitaan. Ilman pohjatietoja ei voi jatkaa eteenpäin tai opiskelija
valitse vain helppoja vaihtoehtoja ja välttelee ”lukkoja”. Näitä dropoutteja
varten tarvitaan tutorointia. Siihen on kehitelty sovellus, jossa kuvataan eri
väreillä opiskelijan taidot ja tietoaukot -skaalataan teknologian avulla.
Näiden tietojen avulla kootaan ryhmiä, jonka jäsenet täydentävät toisiaan ja
toimivat tutoreina.
Lopuksi hän
esittelee OpenEdX.EU yhteisön kehittämistoimintaa eurooppalaiseksi brändiksi.
Yhteistyössä ovat Aalto – yliopisto, Tampereen yliopisto ja Satakunnan
ammattikorkeakoulu. Siinä keskeisiä tavoitteita ovat ylläpidon suunnittelu, tavoitteena
pedagogisesti hyvin rakennettu MOOC ja mitä lisäarvopalveluja voisi MOOC
-teemaan liittyä.
http://www.itk.fi/2015/
https://skyot.adobeconnect.com/_a890899772/p4qjwoutjz4/?launcher=false&fcsContent=true&pbMode=normal
Silja
Korhonen
perjantai 30. tammikuuta 2015
Tytön paras ystävä on tvt -taidot
Tieto- ja
viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus
Matleena
Laakson kertomus omasta työurastaan tvt:n parissa oli loistava
kannustuspuheenvuoro naisvaltaiselle kuulijakunnalle. Hän korosti tieto- ja
viestintäteknologian merkitystä nykypäivänä ja erityisesti työmarkkinoilla sekä
sen kehitysnäkymiä tulevaisuudessa.
Positiivisella
energialla hän avasi meille mahdollisuuksien arkun, antoi tilaisuuden kokeilla
eri vaihtoehtoja ja korosti tiedon jakamista kaikkien käyttöön
(slideshare/matleenalaakso).
Matleena
kannusti pitämään kirkkaana mielessä tavoitteen, valitsemaan valikoimasta
siihen sopivan menetelmän. Opetuksen on
oltava relevanttia eli opetettava aine hyödyntää jo olemassa olevaa tvt –taitoa
ja antaa uutta. Hän
muistutti, että jatkuvasti tulee uusia ohjelmia, osa jää kokeilun asteelle,
jne. Organisaatiossa ei ole pääosassa enää yksilöosaaminen vaan yhteisöllinen
osaaminen, kulttuurillinen osaaminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)