perjantai 30. tammikuuta 2015

Tytön paras ystävä on tvt -taidot




Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus

Matleena Laakson kertomus omasta työurastaan tvt:n parissa oli loistava kannustuspuheenvuoro naisvaltaiselle kuulijakunnalle. Hän korosti tieto- ja viestintäteknologian merkitystä nykypäivänä ja erityisesti työmarkkinoilla sekä sen kehitysnäkymiä tulevaisuudessa. 

Positiivisella energialla hän avasi meille mahdollisuuksien arkun, antoi tilaisuuden kokeilla eri vaihtoehtoja ja korosti tiedon jakamista kaikkien käyttöön (slideshare/matleenalaakso). 

Matleena kannusti pitämään kirkkaana mielessä tavoitteen, valitsemaan valikoimasta siihen sopivan menetelmän.  Opetuksen on oltava relevanttia eli opetettava aine hyödyntää jo olemassa olevaa tvt –taitoa ja antaa uutta. Hän muistutti, että jatkuvasti tulee uusia ohjelmia, osa jää kokeilun asteelle, jne. Organisaatiossa ei ole pääosassa enää yksilöosaaminen vaan yhteisöllinen osaaminen, kulttuurillinen osaaminen.

Tiivistin kuulemani tähän:










4 kommenttia:

  1. Aloitin pari viikkoa sitten yhdeksän viikon harjoittelun ja viimeistään siellä olen saanut huomata, että tvt-taitoja todellakin tarvitaan joka päivä! Syksyllä onneksi suoritin vapaaehtoisen 3 ov:n tietotekniikan alkeiskurssin ja mielelläni jatkaisin opintoja sillä puolella pidemmällekin - nimenomaan erilaisten tekniikoiden haltuunotossa - mutta enpä ensi silmäyksellä löytänyt ainakaan keväältä enää sellaisia kursseja. Vai ovatko ne taitoja, jotka on joko opeteltava kantapään kautta tai menemällä kansalaisopintojen yms täsmäkursseille? Luennoitsija kertoi, miten hän oli omasta mielenkiinnosta lähtenyt asioita vapaa-ajalla ja osin töissäkin opettelemaan, mutta tällä hetkellä ei ole resursseja siihen ainakaan vapaa-ajalla. Onneksi pari veljeä on "alalla", joten hädän hetkellä voin kääntyä heidän puoleen ja pikkuhiljaa ehkä omatkin tvt-taitoni kehittyvät =;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Onneksi on nuoria, jotka ovat kiinnostuneita tvt:stä! Kun omat taidot eivät riitä, kotona voi kutsua jälkikasvun apuun. He saavat samalla tunnustusta ja vahvistusta osaamiselleen. Työpaikalla avun pyytäminen ja vastaanottaminen eivät aina suju tai tunne osaamattomuudesta voi lannistaa. Vertaismentorointi sopisi näihin tilanteisiin erityisen hyvin, sen tulisi olla jopa suositeltavaa ja johdon taholta kannustettua. Koko työyhteisö ja organisaatio hyötyy työntekijöidensä tvt-osaamisesta.
    Silja

    VastaaPoista